Mökkibarometri 2021

”Vapaa-ajan asuntojen käyttö on kasvanut merkittävästi ja sen arvioidaan kasvavan entisestään.” Mökki kutsuu!


Uusin Mökkibarometri on vastikään julkaistu. Edellinen on viiden vuoden takaa, ja erityisesti barometreissä tapahtuneet muutokset kertovat, mihin suuntaan mökit, mökkeily ja mökkeilijät ovat kehittymässä.

Tutkimustulokset ovat merkittävää tietoa niin mökkivuokraajille kuin muillekin toimijoille: saamme tutkittua tietoa trendeistä ja toiveista. Nämä on olennaisen tärkeää ottaa huomioon oman toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

Koko Mökkibarometrin pääset lukemaan tältä sivulta löytyvästä linkistä.

Mökkien määrä ja sijainti

Suomessa on edelleen yli 500 000 mökkiä, vaikka Tilastokeskuksen uusien määritelmien vuoksi osa aiemmin mökeiksi luetuista ei enää kuulu mukaan lukuun. Mökkien määrä on kasvanut jatkuvasti, mutta uudisrakentamisen osuus on vähentynyt.

Oma ranta tai ainakin vesistön läheisyys on yksi tärkeimmistä mökin sijaintiin liittyvistä tekijöistä. Vene on käytössä neljällä viidesosalla mökeistä.

Mökkeilijät ovat valmiita matkustamaan entistä pidempiä matkoja mökille. Yleisin kulkuneuvo on oma auto, ja suurimpaan osaan mökeistä pääsee ns. pihaan asti autolla. Myös vene ja lautat ovat tuttuja vesistöjen mökkikohteille kuljettaessa. Julkinen liikenne koettiin riittämättömäksi, ja tiestön kunto pohditutti.

Mökkien koko ja varustelutaso

Mökin keskimääräinen pinta-ala on 70m2 eli koko on pysynyt suunnilleen ennallaan. Varustelutaso on sen sijaan noussut. Sähkö on käytettävissä yli 90% mökeistä. Yleisin lämmitystapa on uuni tai takka, toiseksi yleisin suora sähkölämmitys. Lämpöpumput ovat yleistyneet merkittävästi. Peruslämmön pitäminen on yleistynyt huomattavasti.

Yleisin käymälätyyppi on kompostoiva käymälä, vesivessa löytyy alle neljäsosassa mökeistä. Ruoka- ja juomavesi tuodaan yleisimmin muualta, toiseksi yleisimmin saadaan kaivosta. Jätevedet käsitellään yleisimmin saostuskaivon kautta imeytyskenttään, pesuvedet edelleen yleisimmin maahan tai kivisilmään. Jätteiden lajittelu ja vieminen lajittelupisteisiin on käytössä yli 86% mökkiläisistä.

Jääkaappi löytyy lähes joka mökistä, samoin liesi ja uuni. Suihku, tiskikone ja pyykinpesukone yleistyneet vahvasti. Kiinteä laajakaista oli 8%, mutta jonkinlainen nettiyhteys muulla tavoin ilmeisen yleinen. Yleisimmin sähkö tulee verkkovirrasta, toiseksi yleisimmin aurinkopaneeleista. Yhdistelmät ovat yleistyneet.

Mökillä vietty aika ja tekeminen

Keskimääräinen mökeillä käytetty aika on kasvanut voimakkaasti (vuoden 2016 luvusta 79vrk/v. lukuun 103vrk/v.). Mökillä vietetyn ajan myös arvioitiin edelleen kasvavan.

Mökeistä 29% sopii ympärivuotiseen käyttöön. Mökin käyttö oli kasvanut ja tullee kasvamaan eniten ympärivuotiseen käyttöön sopivilla mökeillä. Ympärivuotiseen käyttöön mökin muuntaminen on monella suunnitelmissa.

Mökillä tehtävä etätyö on huomattavasti kasvanut ja yleistynyt sekä etätyöpäivien määrässä että etätyötä tekevien osuuden suhteen. Sen määrän arvioitiin myös kasvavan entisestään. Ne taloudet, joille etätyö on mahdollista, etäisyys kodin ja mökin välillä on pidempi.

Osallistuminen mökkialueen paikallisyhdistyksen toimintaan, talkoisiin tai muihin vastaaviin oli pientä.

Palvelut mökkialueella

Palveluihin oltiin keskimäärin tyytyväisiä, paitsi julkiseen liikenteeseen. Tyytyväisimpiä oltiin vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyviin palveluihin, puhelimen ja langattoman yhteyden toimivuuteen, kunnallisiin palveluihin sekä kauppoihin ja ravintoloihin.

Yleisimmin palvelut hankittiin mökin sijaintikunnasta, erityisesti päivittäistavarat. Lähin päivittäistavarakauppa sijaitsee keskimäärin 13 km mökiltä, muut palvelut 19 km päässä.

Mökkiläisten mökkialueella käytetty rahamäärä on kasvanut ja sen arvioidaan kasvavan edelleen.

Mökin vuokraus

Vain 3% vastaajista kertoi vuokranneensa mökkiään viimeisen 5v. aikana. 16% vastasi kuitenkin olevansa valmis tai suunnittelevansa mökin vuokrausta.

Johtopäätökset mökkivuokrauksen kannalta

Kansainvälisessä vertailussa Suomi on erottuu vahvana vapaa-ajan asumisen maana. Suhteessa väkilukuun mökkejä löytyy merkittävän paljon. Tätä mökkeilyn erityisosaamista voi ja kannattaakin hyödyntää.

Vaikka mökillä vietetty aika on kasvanut huomattavasti, mökki on edelleen tyhjillään isoimman osan vuoden päivistä. Lähes kolmannes mökeistä sopii ympärivuotiseen käyttöön ja mökkejä ollaan myös muuttamassa ympärivuotiseen käyttöön sopiviksi. Tällöin myös niiden käyttöpotentiaali kasvaa.

Vain 3% mökinomistajista on vuokrannut mökkiään sitten viimeisen mökkibarometrin julkistuksen. Niille 16%, jotka ovat valmiita tai suunnittelevat mökin vuokrausta, lämpimästi tervetuloa oppimaan lisää!

Mökkien pinta-alaa ei tarvitse enää kasvattaa, mutta varustelutasoon on syytä panostaa. Yhä useampi kaipaa jääkaapin lisäksi myös vaikkapa pyykinpesukonetta.

Sähköt on hyvä löytyä. Aurinkopaneelit ovat yleistyneet verkkovirran rinnalla tai omana sähköntuottokeinonaan. Nettikattavuus on jo ilmeisen hyvä.

Kompostoiva käymälä on tullut yleisimmäksi vessamuodoksi aiemman perinteisen ulkohuussin sijaan. Vesivessa isoine viemäröintivaateineen on alle neljäsosassa mökeistä. Jätevesien käsittelyyn on panostettu. Jätekäsittely ja erityisesti kierrätys on yhä tärkeämpää. Näihin kannattaa panostaa ja niistä kertoa.

Alueen palvelut ovat tärkeitä ja niitä käytetään mieluimmin. Selvitä siis, mitä kaikkea mökin läheltä löytyykään, viesti niistä ja kehitä myös monipuolisesti yhteistyötä.

Etätyö mökeiltä käsin on kasvanut dramaattisesti ja sen oletetaan kasvavan edelleen. Tämä on hyvä huomioida myös mökkien varustelussa: onko rauhallista etätyötilaa mahdollista toteuttaa? Minkälaisia työtasoja löytyy? Entä latausmahdollisuudet? Nettiyhteyden varmistaminen on A ja O.


Kiitos erittäin kiinnostavan ja informatiivisen Mökkibarometrin keräämisestä ja julkaisusta koko työryhmälle ja kaikille asiaa edistäneille!


Mitä ajatuksia ja tunteita kirjoitus sinussa herätti? Olisi mahtavaa, jos kertoisit niistä, vaikkapa alla olevissa kommenttikentissä! Entä arveletko, että kirjoituksesta olisi apua tai hyötyä jollekin toiselle(kin)? Välitä välittämällä.

Mökkibarometri
Facebook Comments Box

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.