Aamujen aamua!
Kun olin hieman alle parikymppinen, sain lahjan Australiasta. Siellä lukulistan kärkeen nousseen Robert Kiyosakin ’Rich Dad, Poor Dad’ -opuksen. Luin lahjakirjan ja silmäni avautuivat ymmärtämään taloudellisia kuvioita aivan eri tavalla. Erityisesti ero varallisuuden (asset) ja kuluerän (liability) välillä oli huikea: suurin osa niistä asioista, joita olin siihen asti pitänyt varallisuutena, olivatkin kulueriä.
Jos se kuluttaa rahaasi, se on kuluerä. Jos se tuottaa sinulle rahaa, se on varallisuutta. 🤯
Nuorena liiketalouden opiskelijana ruokalassa ystävilleni messutessani tulevaisuuden haaveistani: siitä, että minulla olisi varallisuutta, joka työskentelisi puolestani ja tuottaisi minulle rahaa ilman että minun tarvitsee tehdä työtä, jos en halua, sai kaikki minua kuunnelleet nauramaan ääneen. Yksi sai ruokaa väärään kurkkuun, kun nauroi niin kovin.
Sitten elämä tapahtui. Tyypillinen oravanpyörä. Työelämä, talo, lapsia. Isot suunnitelmani unohtuivat. Vaikka palkkatyöstä tuli rahaa, sitä ei koskaan tuntunut olevan riittävästi. (Rahaa siis. Työtä ja metatyötä sitäkin enemmän.) 10 vuotta työelämässä, IT-alalla, HR-asioita. Kansainvälisiä projekteja, prosessikehitystä. Olin Suomen isoimman palkkasoftan Service Manager, kun irtisanouduin työstäni. Päätin, että olin nähnyt riittävästi sitä rataa ja heittäydyin yrittäjäksi.
Hyppäsin tyhjän päälle, suureen tuntemattomaan. Opettelin uimaan vesissä, jotka olivat minulle täysin tuntemattomat ja jossa aiempi osaamiseni ei aluksi vaikuttanut olevan kovinkaan arvokasta. Monta kertaa pääni painui pinnan alle. Yksi tällaisista hetkistä oli, kun huomasin minulla olevan käsissäni tyhjilleen jäänyt talo, jota minulla ei ollut varaa pitää mutta josta en missään nimessä hennonut luopuakaan. Keksin alkaa vuokrata sitä lyhytaikaisesti.
Opettelin, hapuilin jälleen pimeässä. Hyödynsin kaikkea aiemmin oppimaani projekti- ja prosessimaailmasta, asiakaspalvelusta, sisustamisesta ja arkkitehtuurista, nettisivuista, automaatioista… Karahdin karille monta kertaa, ja kovaa.
Pikkuhiljaa asiat alkoivat kuitenkin rullata. Vieraita tuli, talo tuotti rahaa silloinkin kun itse tein jotain vallan muuta. Parikymppisen Sarin suunnitelmat tulivat mieleen: ai niin. Varallisuutta, joka työskentelee minulle.
Luin uudelleen kirjan mutta ymmärsin tarvitsevani syvempää osaamista. Jotain konkreettista, joka auttaisi minua toteuttamaan nuoren minäni unelmat. Selailin erilaisia sijoitussivuja ja oppaita. Mihin näistä voisi luottaa? Luvattiin kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista. Mistä tiesin, että ohjeet toimisivat omalla kohdallani? Halusin jotain vakuuttavampaa. Jotain, mihin todella voisin luottaa. Jonkun, joka oli tehnyt sen, mistä itse vasta haaveilin:
saavuttanut täyden taloudellisen vapauden.
Ja lisäksi luonut siitä selkeän mallin, jota seuraamalla KUKA TAHANSA pystyisi samaan. Ja pystyisi vielä todistamaan tämän esimerkein ja vaikka satojen asiakkaiden antamien palautteiden avulla.
Lopulta löysin etsimäni. Kuuden lapsen pesueesta ponnistaneen, perinteisen ”raada tiesi turvallisuuteen” -mallin saaneen henkilön, joka on nykyisin monimiljonääri. 12 vuotta täyttä taloudellista vapautta takana. Insinöörikoulutuksensa tarkkuudella ja taidoilla luonut mallin, jota ovat testanneet kymmenet tuhannet hänen asiakkaansa. Ja antaneet palautetta siitä, että malli oikeasti toimii.
Hyppäsin mukaan, vaikka investointi tuntuikin hurjalta. Ajallisesti ja ennen kaikkea taloudellisesti. Mutta mietin, mikä olisi sen hinta, etten koskaan saavuttaisi unelmaani. Tuhatkertainen? Enemmän. Nyt, vakaita askelia ottaen kohti taloudellista vapautta, innostuneena ja inspiroituneena, turvallinen olo sydänalassani.
Mitä sinulle tarkoittaisi, jos olisit taloudellisesti täysin vapaa? Mitä tekisit (ja mitä et tekisi)? Missä asuisit, missä matkustelisit? Keiden kanssa viettäisit aikaasi? Mihin sinulle tärkeisiin asioihin voisit panostaa?
Sinulla on jo nyt yksi varallisuuden laji, joka tuottaa sinulle passiivista tuloa. Olet oivaltanut jotain perustavanlaatuista. Olet kääntänyt tyypillisen kuluerän tulonlähteeksesi.
Mökkisi.
Onneksi olkoon. Suomessa on yli 600 000 mökkiä. Niistä alle 6000 vuokrataan. Kuulut siis alle 1% mökinomistajista, joka ymmärtää taloudellisen vapauden päälle. Olet ottanut tärkeän askeleen polullasi kohti taloudellista vapautta. Ehkä sinulla on jo tunne, että vuokrauksessa piilee siemen suurempaan vapauteen. Niin se toimi minullakin.
Siksi olenkin aivan innoissani, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kertoa tästä taloudellisen mentorini ILMAISESTA koulutuksesta sinulle.
4 koulutusvideota ja työkirjaa, joiden avulla hän opettaa
– mitkä ovat vaurauden ydinelementit
– mitä eroa on aktiivisesti ja passiivisesti ansaitulla tulolla
– miten luoda passiivista tuloa rakentavaa varallisuutta
– varallisuusryhmät, jotka tuottavat sinulle passiivista tuloa
– rahan erilaiset virtausmallit
– mihin ja miten investoida kannattavasti
ja valtavasti muuta. Jos listaisin tähän kaiken, mitä koulutus sisältää, tämä sähköposti tulisi niin pitkäksi (on jo nyt), että lukisit tätä vielä maanantainakin, joten listasin tähän vain muutaman ensimmäisen asian. Luvassa siis ilmaiseksi aivan huikean kattava paketti.
Ennen kaikkea, hän opettaa, miten saavuttaa täysi taloudellinen vapaus.
Sinun tarvitsee vain kirjoittaa täällä sähköpostiosoitteesi, minne linkki tähän koulutukseen lähetetään. Lisäksi pääset halutessasi mukaan Facebook-ryhmään, jossa samainen kouluttaja muun muassa pitää kyselytunteja, joiden aikana voit kysyä häneltä mitä tahansa. Ja myös oppia muiden kysymyksistä. Mutta Facebook ei ole mitenkään välttämätön, pelkkä nettiyhteys ja joku pömpeli, millä katsoa videot, riittää.
Kouluttaja on saanut minut polulle kohti unelmaani, joka oli aikoinaan mahdoton. Uskallukseni hypätä mökkivuokraukseen teki unelmasta mahdollisen. Oppeja seuratessani tiedän, että unelmani toteutuminen ei ole pelkästään mahdollista, vaan väistämätöntä.
Tämä koulutus ei ole loputtomasti auki vaan sulkeutuu varsin pian. Klikkaa siis itsesi mukaan NYT, niin pääset samantien katsomaan jo ilmestyneet videot ja pääset lataamaan työkirjat itsellesi. Ensi maanantaina on live-webinaari, jota tulen itsekin kuuntelemaan silmät ymmyrkäisinä ja korvat höröllä. Koska opin joka kerta jotain uutta, joka auttaa minua pääsemään yhä nopeammin ja helpommin tavoitteeseeni: täyteen taloudelliseen vapauteen.
Oletko valmis astumaan samalle polulle kanssani? Kohti taloudellista vapautta?
Viikon vinkki, Kisälli:
Kukaan ei synny konkarina. Samoin kun opettelemme kävelemään ja juoksemaan, että pääsemme, minne haluamme, myös taloudellinen kannattava matkanteko on opeteltava ja opeteltavissa.
Kannattaa katsoa videot ja tehdä työkirjojen tehtävät ennen maanantain webinaaria. (Työkirjat saa ladattua tai tulostettua itselle talteen.) Niin saat siitä parhaan hyödyn irti. Ne ovat kyllä maanantain jälkeen vielä hetken aikaa saatavillasi, mutta tosi rajoitetun ajan. Nähdään siis jo maanantaina webinaarissa (olen itse mukana vain katsojana, kuten hyvin moni muukin).
Me olemme poikkeuksellisia, sinä ja minä. Ehkä vähän outojakin muiden silmissä. Katselemme maailmaa vähän eri silmin kuin muut. Mutta meidän ei tarvitse vakuuttaa muita siitä polusta, mitä me uskallamme kulkea. Meidän tarvitsee vain uskaltaa ottaa aina seuraava askel kohti unelmiamme.
Sinua kohti taloudellista vapautta siivittäen, mökkivuokrauksella ja monin muin tavoin auttaen,

”Anna kätesi palvella ja sydämesi rakastaa.” – Äiti Teresa
Kaunista (ja kannattavaa!) viikonloppua sinulle ja tärkeimmillesi toivottaa
Ps. Haluatko vinkata tässä kirjeessä olevista asioista jollekin muullekin? Voit välittää tämän kirjeen eteenpäin helposti tästä.
Pps. Jaan taloudelliseen vapauteen johtavan koulutuksen linkin yhteistyössä kouluttajan kanssa. Se tarkoittaa, että mikäli päätät investoida jatkokoulutukseen, saatan saada siitä jotain taloudellista meriittiä.