Kaikki muutos lähtee itsestä. Haluatko tehostaa mökkivuokraustasi? Tehosta ensin itseäsi. Parhaiten muutos toteutuu, kun sen on ensin ajatellut todeksi. Haastan sinut ravistelemaan omia ajatusmallejasi.
Minulta kysytään usein keinoja mökkivuokrauksen tehostamiseksi siinä vaiheessa, kun kaikki rullaa jo. Toimii, mutta jotain puuttuu. Jotain, millä saada samanlainen into ja kasvuvauhti kuin aloittaessa.
Esittelen sinulle kaksi ajatusmallia, jotka vievät sinua pysähtyneisyyden tilaan. Jämähdyttävät sinut ja toimintasi. Ajatuksia, joista sinun tulisi herätä. Meillä kaikilla on näitä ajatuksia, eri asioista.
Tiedostaminen on toipumisen ensimmäinen vaihe. Voit siis onnitella itseäsi, kun ensimmäistä kertaa havahdut ja huomaat ajattelevasi näin! Silloin sinun on mahdollisuus muuttua. Kehittyä. Kehittää itseäsi. Ja toimintaasi.
”Joo joo, tiedän ja osaan tuon jo.”
Kuulostaako tutulta? Ajatteletko näin vaikkapa lukiessasi jotain Mökkivuokraajan blogin kirjoituksia? Äh, noviisin hommaa. Joo joo, tuttu juttu. Saatat jopa puuskahtaa näin ääneen?
Moni mökkivuokrausta pidempään toteuttanut sortuu luulemaan osaavansa jo riittävästi, jopa kaiken tarvittavan.
Anteeksi, mutta tiputan sinut pois konkariuden norsunluutornistasi.
Kukaan ei ole valmis. Koskaan. Aina on kehityttävää ja kehitettävää.
Ihan jokaisella meistä mieli laiskistuu rutiinien sujuessa. Sen sijaan että etsisit mökkivuokrausta tehostavaa Graalin maljaa, käännä arvioiva katseesi itseesi.
Sen sijaan, että lyhyesti näpäyttäisit ”joo joo, tiedän ja osaan jo”, ajattele:
- Mitä voin oppia tästä?
- Miten voin hyödyntää tätä omassa toiminnassani?
- Miten voin hioa ja kehittää tätä juuri omalla kohdallani?
Toinen tyypillinen, virheellinen ajatusmalli on
”Ei toimi minun kohdallani.”
Sen sijaan että toteaisit: ”voi ehkä toimia jollain toisella mutta ei toimi omalla kohdallani”, pysähdy miettimään:
Miten saisin tämän toimimaan omalla kohdallani?
Näin huomaat soveltavasi omaan toimintaasi paljon uutta. Sellaista, minkä olit kuvitellut olevan jopa mahdotonta, ainakin liian vaivalloista. Löydät uusia kehityskohteita, parannettavaa ja hiottavaa.
Nopeat automaattivastaukset ”joo joo, osaan jo” ja ”ei toimi minulla” tulevat viemään sinut ennemmin tai myöhemmin epäonnistumiseen. Jämähdykseen. Kehityksen pysähtymiseen.
Kun tiedostat nämä itsesi kehityskohdat, voit kokeilla uusia tapoja. Voit tehdä ja hyödyntää monta uutta, toisenlaista tapaa.
Erityisen hyödyllistä konkarille on kuulla toisten tapoja toimia säilyttäen avoin, kehityshaluinen mieli.
Kuten Mökkivuokraajan Sisäpiirin Vesa yli 10 vuoden mökkivuokrauskokemuksellaan kertoo:
”On tärkeätä kuulla muiden kokemuksia vuokrauksesta. Sieltä voi aina jotain poimia omaan käyttöön.”
Tai kolmannen polven mökkivuokraaja Hanna, samoin Mökkivuokraajan sisäpiirissä:
”Suurinta antia on vertaistuki ja mahdollisuus kuulla, kuinka muut hoitavat samat jutut.”
Tule tietoiseksi pika-ajatusmalleistasi.
Tiedosta. Pysäytä. Käännä ajatuksesi. Ajattele toisin. Toimi toisin.
Palaa kasvuorientoituneesen mielentilaan haastamalla itsesi pohtimaan:
Mitä voin oppia tästä? Tällä harjoitat mielesi oppimaan ja kasvamaan.
Miten tätä voisi toimia omalla kohdallani? Pysyt avoimena ja uteliaana. Saat uusia ideoita ja oivalluksia.
Kehitys on ikuista. Aina löytyy asioita, jotka voit tehdä paremmin ja tehokkaammin. Tarkastella uudesta näkökulmasta ja toimia toisin.
”Toimintaa voi aina kehittää paremmaksi ja prosesseja hioa itselleen tehokkaammaksi!” – Hanna, 3. polven mökkivuokraaja, sisäpiiriläinen
Ota siis mökkivuokrausprosessisi syyniin. Koko palvelun kierto. Mökin varustetasosta kiitoskirjeen lähettämiseen. Katso sitä vieraan silmin.
Armottoman objektiivisesti.
Väitän, että löydät paljon tehostettavaa ja kehitettävää. Jos et löydä kehitettävää itse, pyydä ulkopuolista arvioimaan prosessisi.
Kirjaa ylös kaikki kehityskohteet ja ala toteuttaa. Kohta kohdalta, tärkeys- ja kriittisyysjärjestyksessä.
Muista kertoa omasta ja mökkisi kehityksestä myös vieraillesi. Mökkisi blogissa, sosiaalisen median kanavissasi, kirjeissäsi vieraillesi ja vieraasi kasvotusten tavatessasi.
Näin osoitat heille, että välität. Että kehität ja kehityt. Tiedät, mitä ja miten tehostaa.
Muista myös palkita itsesi. Muutut ja kehityt. Se ei ole itsestäänselvää vaan erinomaisen hienoa ja tärkeää <3
Mitä ajatuksia ja tunteita kirjoitus sinussa herätti? Olisi mahtavaa, jos kertoisit niistä, vaikkapa alla olevissa kommenttikentissä! Entä arveletko, että kirjoituksesta olisi apua tai hyötyä jollekin toiselle(kin)? Välitä välittämällä.
Yksi vastaus artikkeliin “Tehosta mökkivuokraustasi – ravistele ajatusmallejasi”