Seitsemäs uutiskirje

Mökkivuokraajan käsikirjan 7. uutiskirje lähetettiin uutiskirjeen tilanneille alunperin 15.4.2017. Blogissa uutiskirjeet julkaistaan yli kuukauden viiveellä. Jos haluat saada uutiskirjeen uunituoreena sähköpostiisi lauantaiaamun ratoksi, tilaa se tästä.

Seitsemännessä uutiskirjeessä kerron Mökkivuokraajat -sisäpiiriläisen linkittämästä uutisesta, Mökkiemäntä -palvelun etenemisestä, saan ihanaa palautetta Mökkivuokraus -sparrauksesta ja haluan palvella sinua yhä paremmin. Ryhdytään hommiin!
Mökkivuokraus on tutkitusti kasvava ala. 
Suomi on suhteellisesti Euroopan suurin mökkeilymaa. Mökkibarometri 2016 -tutkimuksen mukaan vapaa-ajan asuntoja on 600 000 ja niillä on 2,4 miljoonaa käyttäjää.

 

Rahaa mökkeilyyn käytetään vuosittain 6,2 miljardia euroa ja sen ympärille on kehittynyt 60 000 työpaikkaa.
 
Vastanneista 25–45-vuotiaista 70 prosenttia piti todennäköisenä, että heidän vapaa-ajan asunnoilla viettämänsä aika kasvaa vuoteen 2030 mennessä.


Heidän mielestään mökkeily ei välttämättä vaadi loma-asunnon omistamista. Nuorista aikuisista 47 prosenttia piti vuokramökkiä ja 43 prosenttia yhteisomistuksessa olevaa mökkiä mieluisana vaihtoehtona.

– On tärkeää, että tarjolla on riittävästi yhteisomistuksellisia ja yhteiskäyttöisiä mökkejä sekä kohtuuhintaisia vuokramökkejä, saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk) arvioi tiedotteessa.

Tulevaisuudessa siis yhä suurempi osa mökkeilystä tapahtuu vuokramökeillä.
Oletko valmis hyötymään tästä kasvavasta trendistä? Koko Talouselämän artikkelin voit lukea täältä. Varsinainen julkaisu (Maa- ja Metsätalousministeriön selvitys Nuoret aikuiset mökkiläisinä 2030) löytyy täältä.
Mökkiemäntä -palvelu käytössä!
Mökkiemäntä -palvelusta lähti ilmoittautuneille Mökkiemännille viestiä Varsinais-Suomeen, Pirkanmaalle ja Pohjois-Karjalaan. Ihan koko Suomi ei siis vielä ole palvelun piirissä, mutta ei enää paljoa puutu. Huomioiden että palvelu on lanseerattu kaksi viikkoa sitten, kerrassaan upeaa!
Mökkiemäntä -konseptissa strukturoitu, laadukas palvelu lyö kättä asiakaskohtaisesti räätälöityjen ratkaisujen kanssa. Palvelun tavoitteena on tyytyväinen, tuottava vieras ja hyvin hoidettu mökki. Kaikki ovat tyytyväisiä – voiko parempaa toivoa?
Haluatko kuulla lisää Mökkiemäntä -palvelusta, joko mökkisi ja vieraidesi hoivaajana tai oletko kiinnostunut toimimaan Mökkiemäntänä? Ota yhteyttä täältä.
Ihanaa palautetta
Muistatko kun kerroin palvelupaketista, jossa kaikilla Mökkivuokraajan eKäsikirjan tilanneilla on mahdollisuus hankkia ylettömän edullisesti omakohtaista sparrausta mökkivuokraukseen? Sain eräästä tällaista sparrauksesta aivan ihanaa, julkista palautetta:
Kiitokset eilisestä Sari Hyvärinen! Preppaussessiossa tuli paljon arvokasta uutta tietoa sekä varmistusta omille ideoille. Haasteelliset asiat voidaan kääntää vahvuuksiksi sekä vuokrattavaa mökkiä voi ja pitääkin vähän
 rakastaa <3

Suosittelen lämpimästi!

Aivan mahtavaa, kiitos Karoliina. Sisäistit loistavasti ydinidean.
Henkilökohtaista palvelua
Kaikille muillekin tiedoksi, mökkivuokraussparrausta voi hankkia erillisenä palveluna.
Mainittu palvelupaketti on voimassa vain rajoitetun ajan (erikoistarjouksena, kun minua harmitti oletus siitä, ettei oikeaa, hyvää mökkivuokrauspalvelua, jossa vierasta ja mökkielämystä aidosti arvostetaan, muka olisi saatavilla).
Sparrausta ja henkilökohtaista tukea voi pian ostaa ihan omana palvelunaan. Siihen asti, jos kaipaat preppausta tai vastauksia juuri Sinun kysymyksiisi mökkivuokrauksesta, voit hankkia joko Mökkivuokraajan eKäsikirjan ja siihen liittyvän tunnin henkilökohtaisen preppauksen tai ottaa yhteyttä minuun  niin sovitaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva apu.
Vielä vähän omia kuulumisiani.
Nyt jatkan lapsineni täällä sukutilalla Keski-Suomessa pääsiäisen viettoa. Eteläisimmän Suomen kymmenestä plusasteesta täällä kevään etenemisen pysäyttäneeseen miinus kymmeneen kirpaisee nenänpäätä, mutta linnut laulavat reippaasti edelleen.
Muutamia valokuvia jo täältä julkaisinkin uudelta Instagram -tililläni. Ihana isoisäni ja isoäitini perustama ja rakentama tila, jota rakas äidinpuoleinen sukuni on hoitanut ja kunnostanut.
Kiitos, että kuljet kanssani tätä mökkivuokrauksen polkua!
Mukavaa, aurinkoista pääsiäistä toivottaa
Sari/Mökkivuokraajan käsikirja
PS. Katso ympärillesi. Näetkö muita, jotka saattaisivat hyötyä Mökkivuokraajan käsikirjasta tai Mökkiemäntä -palvelusta  Tee hyvää. Jaa tietoa ja osaamista heille.
Jos et halua enää näitä informatiivisia vaikkakin kovin persoonallisia Mökkivuokraajan käsikirjan uutiskirjeitä kerran viikossa luettavaksesi sähköpostiisi, voit kertoa tämän suru-uutisen minulle ja poistan sinut listalta. Kuulisin kuitenkin kovin mielelläni, miksi haluat peruuttaa tilauksen.
 
Ja jos et tykkää, älä ihan vielä anna periksi. Anna minulle mahdollisuus parantaa toimintaani ja kerro minulle  mitä toivoisit minun tekevän toisin.
Sari Hyvärinen yrityksen logo
Multidimensional entrepreneurship
Facebook Comments Box

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: