”Epäröin lähteä mukaan, koska oli niin monenlaista asiaa keväällä päällekkäin. Kiitos kurssista, tunnen itseni nyt paljon innokkaammaksi mökkivuokraajaksi kuin ennen kurssia. Pelkäsin vähän koko vuokraus hommaa, parin vuoden aikana tullut väsymys painoi vielä psyykettä. Tänä keväänä sain levätä, ja hyvillä mielin on mökkiä nyt laitettu. Mökki on myös lähettänyt perhettä, kun perheen melkein aikuiset lapset on ottaneet vastuuta sisustamisesta, sanamuodoista, kuvaamisesta yms.yms.
Tykkäsin kurssin tyylistä lähteä rakentamaan mökkivuokraajaa sisältäpäin.

Suosittelen kurssia muillekin!” -Heli
”Päällimmäisenä tulee mieleen rohkaisu omaan tekemiseen ja herääminen siihen, että tästä saa tuottavan bisneksen, pikku vuokrailun sijaan. Käytännön tekeminen on vahvuuteni ja siihen tuli myös mahtavaa kannustusta, mitä kaipasin ja kurssin aikana mökki on kokenut jo melkoisen kasvojenkohotuksen sisältä ja ulkopuolikin tehdään tänä kesänä. Ja mikä parasta hyvin edukkaasti omalla poppoolla kaikki tehty 🙂 . Todella rahanarvoisia neuvoja, heräämisiä hinnoitteluun! Samoin markkinointiin, -kanaviin. Ja vielä kuukausi sitten ajatus blogin kirjoittamisesta oli todella kaukainen, mutta aloitan sen tässä kesällä. Tämä menee pois mukavuusalueeltani, mutta sehän on edistystä 🙂 . Kurssi on antanut todella kokonaisvaltaisesti apuja monella saralla, yksi tärkeimmistä aikataulutus tarpeeksi löysästi, ettei tule stressiä ja tekemisen priorisointi. ISO KIITOS Sari <3
Erityisesti sain itsevarmuutta tekemiseen. Järkevän pohjan hinnoittelulle, olen tajunnut markkinoinnin tärkeyden ja että se suunnataan oikealle kohderyhmälle ja se on paljon enemmän kuin hinnan kertominen eri sesonkina. Asiakaspalvelun tärkeyden alusta loppuun saakka ja vielä sen jälkeen. Muistan nyt hymyillä puhelimessa, se todella kuuluu äänessä.
Suosittelen ehdottomasti kurssia!” –Terhi
”Kiitos, sain paljon hyödyllistä tietoa mökkivuokrauksen aloittamiseksi. Nyt tarkoitus edetä askel askeleelta eteenpäin kohti ensimmäistä vuokrausta!
Sain itseni liikkeelle kun nyt tiedän paremmin mitä pitää tehdä esim turvallisuuden takaamiseksi, erilaiset viranomaissäädökset, vakuutukset, sopimukset yms.
Suosittelen kurssia muillekin!” –Mervi
”Todella loistavaa tietoa! Kurssi on hyvä.” –Satu
”Kurssi on antanut monia hyviä ohjeita mökkivuokrauksesta. Kiitos kurssista.” –Anneli
”Kurssi on todella hyvä ja uskon, että saan tarkoilla ja loistavilla mökkivuokrauskurssin tiedoillasi asian aluilleen. Kiitos Sinulle <3 ! – – Yllätys tapahtui! Olin jo luopunut mökkivuokrauksen aloittamisesta tälle talvelle kun minulta sitten kysyttiinkin mökkiä vuokralle! Eli pää höyrysi kun mietin vuokraanko vai en ja päädyinkin pelkojen kera jo vahvasti Ei:n kannalle, kunnes juttelin muilekin ja päädyin ajattelemaan tätä mahdollisuutena aloittaa ja alkaa tehdä ja oppia !! Kaivoin Oppisi esiin ja olen niin kiitollinen kaikesta tiedosta <3 Kiitos <3 ” –Anri
”Kokonaisuus on looginen ja esitetty hyvin. Osat ovat hyviä omia kokonaisuuksia. Toivottavasti myös ne, jotka ovat tehneet vuokrausta pitkään löytävät polulle. Suosittelen kurssia!” -Matti
