19. uutiskirje

19. uutiskirje lähetettiin tilaajille alunperin 8.7.2017. Blogissa uutiskirjeet julkaistaan yli kuukauden viiveellä. Haluaisitko uutiskirjeet uunituoreina postilaatikkoosi tarjoiltuina? Voit tilata uutiskirjeen täältä.


Mökkivuokraajan käsikirjan 19. uutiskirje

Auttaa sinua onnistumaan mökkivuokrauksessa.

Aamujen aamua!

Viime viikon uutiskirjeen kyselystä selvisi, että suurin osa lukijoista on suunnitteluvaiheessa mökkivuokrauksen suhteen. Mukana on mahtavasti myös toteuttajia, todellisia konkareitakin.

Mökkivuokraajan käsikirjan palvelu kasvaa ja kehittyy koko ajan. Kahden blogipostauksen viikkotahtia, uusia kursseja suunnitellen ja toteuttaen, etuja ja palveluita neuvotellen. Painopiste on tässä vaiheessa mökkivuokrauksen aloittamisen tukemisessa, mutta apuja ja  sisältöä tulee myös ammattilaisille. Pahaa ei tee kerrata perusasioitakaan – tai lukea jo etukäteen, mitä huomioida sitten, kun vuokraustoiminta rullaa.

Olen käynyt tällä viikolla keskusteluja niin ammattimaisten ja juuri aloittaneiden mökkivuokranantajien kuin erään ison alan toimijankin kanssa. Palaute oli identtistä: mahtavaa, että mökkivuokrauksen koko ajan kasvava, monella tapaa lapsenkengissä oleva ala saa toimintamalleja ja välineitä osaamisen syventämiseen. Hyvä juttu, jatketaan siis samaa rataa.

Mökin loppusiivous voidaan sisällyttää vuokraan tai veloittaa erikseen. Tiistaina analysoin molempia vaihtoehtoja kirjoituksessa, joka kirvoitti blogiin jo seuraavan kommentin:

”Tämä kirjoitus on täyttä asiaa! On kiva, että ne mökkiläiset, jotka haluavat siivota itse ja myös sen tekevät, saavat mahdollisuuden. Ja jotka mielellään ostavat siivouksen, saavat sen ostaa. On totta, että siivoaminen eri henkilöille tarkoittaa eri asiaa, aina ei hyvät ohjeetkaan riitä. Uusien mökille tulijoiden on ihana tulla puhtaaseen, siistiin majoituspaikkaan. Puhtaus on yksi tärkeä elementti, joka tekee lomasta loman.
– Taina”.

Uutiskirjeen lukija Katja esitti ääneen kysymyksen, jota varmasti kukin tykönänsä pohtii: miten saada toivotunlaisia vieraita? Torstaina kirjoitin, kuinka Katja ja sinä saatte unelmavieraanne mökillenne. Lue täältä, miten.

Mökkivuokrauksen aloituskurssi lähenee. Haluatko saada ensimmäisenä tiedon, kun kurssille on mahdollista päästä? Ennakkoilmoittautuminen ei sido sinua osallistumaan tai maksamaan mitään.

Viimeisen kahden viikon aikana Lillanissa on ollut vieraita Texasista, Hong Kongista, Suomesta, Irlannista ja Ruotsista. Haastavaa ja mahtavaa. Vieraiden lähtö- ja tulopäivien välillä olen lasten kanssa nauttinut auringonpaisteesta, käynyt seikkailupuistossa, rannalla, grillaillut, remontoinut ja antanut pesukoneen laulaa lakanapyykkiä puhtaaksi. Mökkivuokranantajakin voi lomailla kesällä – ainakin pienissä pätkissä!

Kuule. Olen todella iloinen, että olet juuri siinä, juuri nyt, lukemassa tätä sinulle kirjoittamaani uutiskirjettä. On mahtavaa, että saan kulkea mökkivuokrauksen polkua kanssasi!

Ihanaa viikonloppua Sinulle ja läheisillesi toivottaa
Sari
Onko sinulla kysymyksiä vailla vastausta? Antaa tulla. Saat vastauksen, lupaan.
img_1082

Olen menestyksekkäästi vuokrannut omistamaani taloa, Lillania, vuodesta 2015. Ensin yksityisenä, vuodesta 2016 alkaen yritykseni kautta. Ensimmäiset vieraat tulivat juhannuksena 2015, kaksi viikkoa toiminnan käynnistymisen jälkeen. Vuokraustoiminta on ollut kannattavaa alusta alkaen. Lillan toimii samaan aikaan sekä lippulaivana että koekaniinina Mökkivuokraajan käsikirja -palvelulle. Kun huomaan jonkin toimivan tavan hoitaa asioita, palastelen siitä onnistumisen avaintekijät ja kerron ne sinulle.

Seuraan aktiivisesti mökkivuokraukseen liittyviä tilastoja, tutkimuksia, uutisia ja trendejä. Markkinat ovat muuttumassa. Enää ei haluta niinkään omistaa mökkiä, vaikka mökkeilyyn käytetty aika ja raha ovat kasvussa. Erinomainen markkinaennuste siis.

Tervetuloa mukaan onnistujien kelkkaan. Tervetuloa mökkivuokraajaksi!

PS. Mikä ihmeen Orava Consulting? Äidinäitini tyttönimi oli Orava. Hänen sukunsa oli tilallisina Karjalan Raudussa jo 1500-luvulla. Ylpeänä kannan vahvan, taitavan äidinäitini suvun perintöä yritykseni nimessä. Kiitos Anni ja mahtavat esivanhempani ennen häntä. Ilman teitä en olisi tässä.

MÖKKIVUOKRAAJAN KÄSIKIRJA
Sari Hyvärinen
Orava Consulting
y-tunnus 2576026-8
alv.rek, enn.rek
Kehäkukkatie 4
FI-25700 Kemiö
Finland
sari@mokkivuokraajankasikirja.fi
Sari Hyvärinen yrityksen logo
Multidimensional entrepreneurship
Facebook Comments

Vastaa